AI Brew – Oppiva olut

Mitä

Suomen ensimmäinen palautteen perusteella jatkuvasti parantuva tekoälypohjainen olut on tyyliltään American Session IPA. Oluen ensimmäinen versio (1.00) perustuu noin 150:een arvosteltuun American IPA -tyyliseen reseptiin. Jatkossa jokainen versio oluesta on erilainen ja heijastelee edellisiä reseptejä sekä niihin annettuja palautteita. Tarkoitus on siis tehdä palautteen pohjalta olutta, jota juuri sinä haluat juoda. Tarkoitus ei ole suunnitella vain keskiarvoisesti hyvää olutta, vaan tunnistaa erilaisia makumieltymyksiä palautteiden perusteella ja kehittää useampaa reseptiä niitä vastaamaan.

Tölkistä löytyvän versionumeron ensimmäinen numero kertoo oluen sen hetkisen kehitysversion ja seuraavat numerot kuvaavat valittua makumieltymystä palautteista. Näin ollen esimerkiksi versiot 5.20 ja 5.40 olisivat samojen palautteiden perusteella suunniteltuja, mutta eri makumieltymyksiin suunnattuja oluita. Oluen kehittymistä voit seurata blogissamme.

Miksi

Projektin tarkoituksena on mahdollistaa aito kyläpanimo, jossa kyläläiset (ihmisasiakkaamme) hallitsevat täysin seuraavan oluen makua. Kyläyhteisöt ovat kasvaneet nykyisellään jo miljooniin ihmisiin, joten tekoälyä tarvitaan jokaisen asiakkaan äänen kuuluviin saamiseksi. Näin voimme personoida oluita juuri sinulle henkilökohtaisesti. Kehitetään yhdessä tekoälyn kanssa juuri meille sopivat oluet!

Kuka

Voit olla yhteydessä tekoälyolutmestaria auttavaan Koplaan Ota yhteyttä -osion kautta. Ihmistiimimme auttaa ihmisiä ilmaisemaan mielipiteensä, jotta tekoäly voi suunnitella mahdollisimman herkullista olutta. Personoituna. Juuri sinulle.

LIITY OLUEN VALLANKUMOUKSEEN!